🏒 Runkosarjan avaus - kaikki kannustamaan!
Sunnuntaina 27.9. U12 avaa sarjakauden herkullisella pelillä rakasta naapuria Ylivieskan Jääkarhuja vastaan klo 15:45 Oula Areenalla.
YJK iskee karhun lailla sähisevää Cobra joukkuetta vastaan, joka ei suinkaan aio vaipua talvihorrokseen, vaan vetreytyä päivä päivältä nauttimaan enempi ja enempi kaukalon antimista.
Kulunut viikko on sujunut Cobra leirissä hyvin ja jäällä on tehty aivan uudenlaisia mukaansatempaavia luovia harjoitteita. Myös oheisissa on sateettoman viikon aikana temmelletty ulkona monenmoista. Kaikki viitteet ennustavat tasaista ja jännittävää kiekkoviihdettä!
Suuntaa siis sunnuntaina hallille seuraamaan juniori jääkiekkoa aidoimmillaan ja muista ostaa makkaraa. Kahvia kera herkkujen lienee myös tarjolla!
Pari Cobra peluria lomailee 🌞 Espanjan Villajousan auringon alla, mutta se heille tämän kerran suotakoon. Lisäksi yksi joukkueen pelaaja osallistuu Sotkamossa pelattavaan pesäpallon Itä-Länsi otteluun. Pienemmistä Cobrista on tulossa paikkausta tähän, joten homma balanssissa siinäkin suhteessa.